Helena Toivonen

Minulle tärkeää on heittäytyä liikkeen vietäväksi ja tanssin riemun löytäminen.
Tunneillani etsitään oppilaan omaa liikkumistapaa tanssitekniikkaa unohtamatta. Opettajana olen vaativa mutta samalla lempeä.
Olen tanssinut jo nuoresta asti. Päälajeinani ovat olleet baletti, nykytanssi ja jazztanssi. Matkan varrelle on kuitenkin mahtunut monenlaista mm. kansantanssia, steppiä, improa, showtanssia, sirkusta, capoeiraa sekä flamencoa.
Suoritin tanssipainotteisen lukion, jonka jälkeen siirryin vuodeksi ammattiopintoihin valmistaviin opintoihin. Tanssinopettajaksi valmistuin vuonna 2007 Turun Taideakatemiasta. Olen suorittanut lisäksi opintoja myös Tukholman Danshögskolanissa.
Olen opettanut Ketolla vuodesta 2007 ja olen ollut luomassa vahvaa pohjaa Keton nykytanssiosastolle. Toimin pääaineopettajana nykytanssissa ja jazztanssissa sekä vastaan Erikoiskoulutusryhmistä yhdessä Virpi Maisalan kanssa. Ohjaan myös tanssin lukiodiplomin suorittajia Järvenpään lukiossa.


