Taiteen perusopetus

Taiteen perusopetus on lailla säädeltyä ja Opetushallituksen valvomaa tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää eri taiteenalojen opetusta. Se antaa oppilaalle laajat valmiudet ilmaista itseään ja hakeutua myöhemmin opiskelemansa taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen. Vaikka harrastuksesta ei myöhemmin tulisi ammattia, taiteen perusopetus antaa laajan yleissivistyksen opiskellusta taiteen alasta ja mahdollisesti elinikäisen harrastuksen.

Opetuksessa noudatetaan kriittisen taidekasvatuksen periaatetta, jonka mukaan opetuksen tavoitteena tulee olla paitsi teknisten taitojen hallinta ja lajiosaaminen, myös oppilaan kokonaispersoonallisuuden kasvu ja kehitys sekä itsetunnon ja tunne-elämän kehitys.

Taiteen perusopetus jakautuu kahteen opintopolkuun: yleiseen ja laajaan oppimäärään. Keski-Uudenmaan tanssiopistossa voi harrastaa myös vain harrastamisen ilosta tähtäämättä varsinaisesti kumpaankaan todistukseen.

 

Lisätietoa taiteen perusopetuksesta Opetushallituksen sivuilta.

 

Tanssitaiteen perusopetus Keski-Uudenmaan tanssiopistossa

Tanssiopinnot muodostuvat varhaisiän opetuksesta, laajasta ja yleisestä oppimäärästä sekä aikuisten opetuksesta. Oppilaat sijoitetaan ryhmiin iän, taidon ja valitun tanssilajin mukaan. Muussa taiteen perusopetusta antavassa tanssikoulussa suoritetut tanssiopinnot hyväksytään osaksi opintoja. Vastaavasti Keski-Uudenmaan tanssiopiston antamat tanssitunnit voidaan liittää osaksi tanssiopintoja muissa taiteen perusopetusta tarjoavissa tanssikoulussa.

Harrastuksen voi aloittaa missä iässä tahansa.  Viikkotuntimäärää lisätään vähitellen oppilaan iän ja innostuksen mukaan.

Aloittaessa tanssiharrastusta ei tarvitse päättää haluaako suorittaa tanssin yleisen vai laajan oppimäärän. Tuntivalinnat tehdään harrastuksen edetessä oppilaan iän ja innostuksen huomioon ottaen.

Tanssiopintojen suunnittelussa auttavat oma opettaja. Yleisen opinnoista voi vaihtaa milloin vain laajan opintoihin tai päin vastoin. 

Esimerkki opintojen etenemisestä:

 

Varhaisiän opinnot 
(n. 3-6 vuotiaat)
1 tunti viikossa 1-4 lukuvuotta
Perusopinnot 
(alk. 7 vuotiaat)
1-2 tuntia viikossa 5-7 lukuvuotta
Syventävät opinnot
(alk. n.12-14 vuotiaana)
1-4 tuntia viikossa 3-6 lukuvuotta

 

LAAJAA OPPIMÄÄRÄÄ suorittavat ne, joilla on valittuna pääaineeksi nykytanssi, jazz tai baletti. Laajan oppimäärän opinnot jakaantuvat perusopintoihin ja syventäviin opintoihin. Syventävien opintojen aikana suoritetaan päättötyö, joka voi olla soolo- tai ryhmätanssi tai oma koreografia. Opintojen päätteeksi oppilas saa syventävien opintojen todistuksen, joka on samalla koko tanssin laajan oppimäärän päättötodistus. Perusopintojen ja syventävien opintojen laskennallinen laajuus on yhteensä 1300 tuntia.

Laajan oppimäärän opetussuunnitelma

 

YLEISTÄ OPPIMÄÄRÄÄ  suorittavat automaattisesti kaikki, jotka käyvät tunneilla yhden kerran viikossa. Ainevalinnoista riippumatta yleisen oppimäärän todistuksen saavat kaikki, joiden tuntien laskennallinen laajuus on 500 tuntia (1 h = 45 min).

Yleisen oppimäärän opetussuunnitelma