Katutanssi

Katutanssit, hiphop, popping, locking, break ja house, ovat yksi nopeimmin kasvavia nuorison harrastusmuotoja ja niistä on tullut monelle nuorelle elämäntapa, jossa kehitetään omia taiteellisia ja ilmaisullisia kykyjä. Katutanssit ovat eläneet jo yli kolme vuosikymmentä ja kehittyneet omaksi taiteenalaksi. Kaikilla näillä tansseilla on valtava merkitys nuorille, koska ne kasvattavat periksi antamattoman luonteen, omistautumista ja positiivista asennetta. Ketolla eri katutanssityylejä harrastaa jo kaksi ja puolisataa lasta ja nuorta.

Tutustu valikosta eri katutanssityyleihin! 

Break

Breakdance on 70-luvulla Yhdysvalloissa syntynyt urbaani tanssityyli. Ominaista tälle vauhdikkaalle lajille on rento taituruus, akrobatia, improvisaatio ja nopea reagointi musiikkiin. Tunnilla opetellaan lajin tekniikkaa ja askelkuvioita. Lisäksi harjoitellaan erilaisia akrobaattisia temppuja sekä rytmiikkaa. Olennaisena osana breikkiin kuuluu myös battle-rinki, jossa jokainen saa vuorollaan kokeilla oppimiaan asioita muiden kannustuksella.

Tunnille pukeudutaan rennosti, jalkineina vain sisäkäyttöön tarkoitetut lenkkarit. Tunnille voi ottaa mukaan vesipullon.

 

 

Hip hop

Hiphop on laji, joka on kehittynyt hiphopmusiikin mukana 1980-luvulta ja jatkaa kehittymistä tänäkin päivänä. Hiphopin juuret ovat funktansseissa eli lockingissa, poppingissa ja breakissa. Lajille on tyypillistä erilaiset rytminvaihdokset, käsikoordinaatiot ja vartalon isolaatioliikkeet. Tunnilla opetellaan erilaisia tanssiaskeleita, joita yhdistetään sarjoiksi. Lisäksi harjoitellaan rytmin löytämistä kehossa. Tuntiin kuuluu myös kehon vahvistaminen ja venyttely. Musiikkina soi hip hop 1990-luvulta tähän päivään. 

 
Vaatetuksena tunnille rennot treenivaatteet ja vain sisällä käytetyt lenkkarit. Tunnille voi ottaa mukaan vesipullon.
 
 
 
 

 

Locking

Locking on funkmusiikkiin 1970-luvulla syntynyt hauska, energinen tanssityyli, joka sisältää humoristisia elementtejä. Tanssi tuli tutuksi suurelle yleisölle Soultrain -tv-ohjelman myötä. Tanssille on ominaista liikkeen pysäyttäminen liioiteltuihin asentoihin sekä rytmikkäät askeleet, joissa liike on koko kehossa. Tunnilla treenataan mm. rytmi-, koordinaatio- ja isolaatioharjoituksia.

Musiikkina tunnilla soi kaikki James Brownista discompaan funkkiin.
 
Varusteena sisäliikuntatossut sekä joustava ja mukava vaatetus. Tunnille voi ottaa mukaan vesipullon.
 

 

 
 
 
 

Popping

Popping on Boogaloo Samin ja Electric Boogaloos -ryhmän kehittämä freestyle-tanssityyli, jolle on ominaista liikkeen jatkuminen vartalossa eräänlaisena ketjureaktiona tai nopeina pysähdyksinä. Lajin tekniikkaa treenataan mm. rytmi-, koordinaatio- ja isolaatioharjoitusten kautta.

Tunnilla opetellaan poppingille ominaisen lihasten jännittämisen, jota kutsutaan nimellä pop tai hit. Lisäksi harjoittelemme liikkeitä, kuten creeping, saccin, dimestop, walkout, twistoflex, crazylegs, oldman, glides ja waves. Kaikki liikkeet tehdään tarkasti musiikin rytmiin. Tunnilla tutustutaan myös poppingin sanastoon ja historiaan.

Tärkeää on ennenkaikkea täysillä tekeminen, groove ja tanssin ilo.

Varusteena sisäliikuntatossut sekä joustava ja mukava vaatetus.Tunnille voi ottaa mukaan vesipullon.

Street

Street toimii yleisnimityksenä kaikille katutanssin eri tyylilajeille. Tunnilla yhdistellään ja tutustutaan erilaisiin katutanssin suuntauksiin, ja otetaan vaikutteita niille ominaisista elementeistä sekä tanssitekniikasta. Rytmiikan, kehonkoordinaation sekä tanssillisuuden kehittäminen ovat vahvasti osana tuntia ja  musiikin pääpaino on hiphopissa,  rapissa sekä rhythm & bluessissa.

 
Asustuksena tunnilla toimii mukavat, rennot treenivaatteet sekä sisäkäyttöön tarkoitetut lenkkarit.Tunnille voi ottaa mukaan vesipullon.
 
 
 
 
 
 
 
 

House

House on yksi katutanssien tyylisuuntauksista, joka syntyi New Yorkin klubeilla. House tanssissa yhdistellään askeleita eri tanssityyleistä, kuten jazz, salsa, steppi, break, capoeira ja afro.House tanssissa käytetään housemusiikkia. House on vauhdikas tanssimuoto, jolle on ominaista jacking (kehossa virtaava rytminen liike), footwork (jalkojen nopeat liikkeet), lofting, stomping, ja skating. 

Tunnille tarvitset vaatteet, joissa on helppo liikkua ja sisäkengät.