Kaikkien yhteinen tanssi!

20. syyskuuta 2024

Tule opettelemaan 1. kerran syyslomalla!

KETO juhlii ensi vuonna 35 -vuotista taivalta. Sen kunniaksi opetellaan kaikille KETOlaisille yhteinen "Flash mob -tanssi" 90-luvun teemalla. Nimi "Flash mob" siksi, että tarkoitus on tanssia sitä pitkin juhlavuotta esim. katutapahtumissa.

Tanssi esitetään 1. kerran marraskuun näytöksien loppukiitoksissa ja toiveena on että mahdollisimman moni tulee mukaan lavalle tanssimaan!

Tanssia ryhdytään harjoittelemaan 1. kerran syyslomalla tiistaina 15.10. klo 19-20 Emalin salissa. Tanssi sopii kaikille (myös sirkuslaiset tervetuloa!!) ja tanssissa on osa/osia, jotka myös ihan pienet oppivat. Tuolle tiistain tunnille voi vanhempi tulla vaikka pienen tanssijan kanssa yhdessä opettelemaan tanssia!

Myös opettajamme ottavat tanssin haltuun ja sitä tullaan käyttämään osana tuntia esim. lämmittelyn yhteydessä.

Tekijä Leila Ketola 18. helmikuuta 2026
Toimisto suljettu 19.-22.2.
Tekijä Leila Ketola 13. helmikuuta 2026
Koulujen talvilomaviikolla 16.-22.2. lukujärjestyksen mukaiset tunnit ovat tauolla, mutta kaikille taiteen perusopetus oppilaille on kivoja tunteja sekä Järvenpäässä että Hyrylässä! Kutsumme mukaan myös oppilaiden vanhempia! Teille tarjolla kaksi kehonhuoltotuntia <3 Tiistaina 17.2. Hyrylässä Kasarmin salissa klo 20.15-21.00 Torstaina 19.2. Järvenpäässä jäähallin A salissa klo 19.30-20.30. Talvilomaviikon ohjelma ei koske tiiviskursseja eikä avoimen opetuksen oppilaita (Latino show). Talvilomaviikon opetus sisältyy opetusviikkoihin ja tunneille ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Tutustu koko ohjelmaan tästä !
Tekijä Leila Ketola 5. tammikuuta 2026
Takaisin tanssi- ja sirkustreeneihin!
Tekijä Leila Ketola 8. joulukuuta 2025
Perjantaina 12.12. Emalilla klo 18.00-19.30
Tekijä Leila Ketola 19. marraskuuta 2025
Tule kokemaan koko perheen taianomainen seikkailu! Pähkinänsärkijä vie sinut mukaansa lumoavaan tarinaan iki-ihanan musiikin siivittämänä. Älä jää paitsi tästä joulunklassikosta, vaan varaa lippusi jo tänään. Tanssijoina nähdään Keski-Uudenmaan tanssiopiston taitavia oppilaita.
Tekijä Leila Ketola 17. marraskuuta 2025
Tavoitteena ei ole aina huippusuoritus, vaan oppilaan sen hetkinen paras mahdollinen tekeminen.
Tekijä Leila Ketola 11. marraskuuta 2025
Lauantaina 29.11. klo 10.30 alkaen
Tekijä Leila Ketola 10. marraskuuta 2025
Tässä kauden viimeiset tunnit opettajittain
Tekijä Leila Ketola 22. lokakuuta 2025
Kuva: Arto Ketola Näytöksien ryhmäjako on nyt julkaistu. Siirry jakoon tästä! Liput tulevat myyntiin maanantaina 27.10. lippupisteeseen ja Järvenpää-talolle.
Tekijä Leila Ketola 8. lokakuuta 2025
Tervetuloa tanssimaan!
Lisää viestejä