Muutama sana taideharrastuksesta

Taiteenperusopetus on siitä mielenkiintoinen asia, että ensimmäisten vuosien aikana se näyttäytyy tavallisena liikuntaharrastuksena, kunnes muutaman vuoden päästä huomaa katsovansa taidokkaasti liikkuvaa lastaan. Oppilasnäytöksissä huomaa sitten itkevänsä silmät päästään, kun tuo nuori harrastaja kykenee ilmaisemaan itseään rohkeasti lavalla halliten taiteenlajin liikekielen.

Ja mikä ihmeellisintä, tämä kehitys tapahtuu yleensä kaikille oppilaille! Tätä kutsutaan tavoitteelliseksi taiteen perusopetukseksi mikä ei tarkoita vaativaa opetusta vaan sitä, että opettaja on tietoinen oppilaidensa kehitysvaiheesta ja seuraa tarkasti myös oppilaiden yksilöllisiä tarpeita. Tätä seurataan myös arvioinneilla mitä tehdään erilaisin menetelmin opiskelujen edetessä.

Liian aikaisin tehty liian vaativa opetus vie usein mielenkiinnon lajista sekä saattaa aiheuttaa henkisiä ja fyysisiä oireita. Terveysturvallisuus on meillä ensisijaisen tärkeää, lasten tai nuorten ei kuulu kärsiä selkäkivuista tai muista liiallisista rasitusvammoista ja oppilaan mahdollisen henkiseen kuormitukseen pyritään aina puuttumaan.

Ennen vanhaan vallalla oli käsitys, että kärsimyksen kautta syntyy suuria tähtiä eikä kehuja jaeta turhaan. Muistan omasta harrastushistoriastani vieläkin sen hetken, milloin meinasin tippua puolapuita vasten tehdystä spagaattivenytyksestä vain sen takia, että ohjaaja kehui yllättäen suoritustani.  Sama tapahtui muidenkin kohdalla, kyseinen harrastus päättyikin sitten lopettamiseen ja itsetunnon keräilemiseen pitkäksi aikaa.

Onneksi ajat ovat muuttuneet ja tiedetään, että kannustavassa ja turvallisessa ympäristössä tapahtuu se paras oppiminen. Tähän pyrimme kaikessa toiminnassa, niin oppitunneilla kuin näytöksissäkin. Tavoitteena ei ole aina huippusuoritus, vaan oppilaan sen hetkinen paras mahdollinen tekeminen. Tämä on tutkitusti tuo hyviä eväitä reppuun muillakin elämänaloilla hyödynnettäväksi.

Epäonnistumisetkin kuuluvat välillä harrastamiseen kuten elämään yleensä, niistä opimme jotakin, mutta muistoesineiksi niitä ei kannata kerätä.

Ja tiedoksi myös niille oppilaille, joiden huoltajat tai muut tuttavat eivät ole katsomassa, me opettajat ja muut kyllä näemme teidät ja jaamme ilonne ja joskus mahdollisen surunnekin kanssanne.  

Valmistaudutaan taas ilolla näytöksiin ja nenäliinat taskunpohjalla tietenkin😊

Innostavaa loppukautta kaikille

Leila