Showtanssi
Keski-Uudenmaan Tanssiopisto, tanssi- ja sirkuslinja

Showtanssi, K-pop ja Commercial -tunnit Järvenpäässä ja Tuusulassa.

Showtanssi on alun perin jazztanssista eriytynyt monipuolinen ja ilmaisuvoimainen laji, jossa eri tanssilajit sekoittuvat keskenään. Show- ja Dancemixtunnit koostuvat tanssisarjojen lisäksi lämmittelyosuudesta, erilaisista tekniikka-, koordinaatio- ja isolaatioharjoituksista, joko keskilattialla tai salin poikki. Lisäksi tehdään lihaskunto- ja venyttelyharjoituksia. Showtanssin perus- ja jatkotasolla harjoitellaan showtanssille ominaisia taitoja edeten tasolta toiselle.


Commercial on saanut alkunsa katutanssilajeista mm. hiphopista ja sittemmin fuusioitunut meneväksi teatraaliseksi tanssiksi. Tärkeintä on asenne ja hyvä energia!


K-pop eli "Korean pop" on eteläkorealaista populaarimusiikkia. Tyypillisesti k-pop-kappaleet ovat iloisia R&B-tanssikappaleita, joissa on rap-osa ja usein englanninkielisiä lauseita. Musiikin lisäksi k-pop on ilmiö, johon sisältyy musiikin lisäksi vahva ja näyttävä visuaalinen ilme ja tanssi. Luonteenomaisia piirteitä ovat olleet muun muassa hullutteleva muoti, uniikit hiustyylit ja tarkkaa koreografiaa seuraava tanssi.


Ilmoittaudu mukaan >>

Tuntiaikataulut

JÄRVENPÄÄ

Syyslukukausi alkaa 9.8.


  • Show 1 9-12 v
  • maanantaisin klo 18.45-19.45 Opettaja: Mira Walta, Paikka: Emal,  Emalipolku 2, sisäpiha, ovi 8
  • Tunti sopii 9-12 vuotiaalle, jos tanssi-tai vastaavaa taustaa on vähintään vuosi. Tunnin sopivuus itselle selviää parhaiten kokeilemalla.

 

  • Show 2 yli 13 v
  • perjantaisin klo 18.45-19.45, Emal, Emalipolku 2, sisäpiha, ovi 8.
  • Tunti sopii 9-12 vuotiaalle, jos tanssi-tai vastaavaa taustaa on vähintään vuosi. Tunnin sopivuus itselle selviää parhaiten kokeilemalla.

 

  • Show 3 yli 13 v
  • maanantaisin klo 19.45-21.00, Opettaja: Mira Walta  Emal, Emalipolku 2, sisäpiha, ovi 8.
  • Tunti on jatkotason tunti. Tunnin sopivuus itselle selviää parhaiten kokeilemalla.

 

  • Show 4 yli 14 v
  • maanantai klo 16.45-18.15, Opettaja: Jere Jääskeläinen, Juholan koulu, Sipoontie 12
  • Tunti on edistyneille tanssijoille.


  • Show 5 yli 15 v
  • maanantai klo 19.30-21.00, Opettaja: Jere Jääskeläinen, Juholan koulu, Sipoontie 12
  • Tunti on edistyneille tanssijoille.


  • Commercial alkeet yli 12 v UUSI 
  • tiistaisin klo 19.00-20.00, Opettaja: Ella Nurminen Paikka: Emal, Emalipolku 2, sisäpiha, ovi 8
  • Tunti sopii ensimmäiseksi tanssitunniksi!


  • Commercial alkeisjatko yli 14 v
  • tiistaisin klo 18.00-19.00, Opettaja: Ella Nurminen Paikka: Emal, Emalipolku 2, sisäpiha, ovi 8
  • Tunti sopii yli 14 vuotiaalle, jos tanssi-tai vastaavaa taustaa on vähintään vuosi. Tunnin sopivuus itselle selviää parhaiten kokeilemalla.


  • Commercial jatko yli 15 v
  • perjantaisin klo 17.45-18.45, Paikka: Emal, Emalipolku 2, sisäpiha, ovi 8
  • Tunti jo jatkotason tunti. Tunnin sopivuus itselle selviää parhaiten kokeilemalla.

 

  • K-pop alkeet 10-13 v
  • maanantaisin klo 17.15-18.15, Opettaja: Iina Pellikka, Paikka: Jäähalli Sali C, Seutulantie 14 -Järvenpää 

 

  • K-Pop alkeet yli 13 v
  • tiistai klo 17.30-18.30, Opettaja: Heidi Hakso, Paikka: Jäähalli Sali C, Seutulantie 14


  • K-Pop alkeet yli 13 v
  • tiistai klo 17.30-18.30, Opettaja: Heidi Hakso, Paikka: Jäähalli Sali C, Seutulantie 14


  • K-pop keskitaso 10-13 v
  • tiistaisin klo 18.15-19.15, Opettaja: Iina Pellikka, Paikka: Emal, Emalipolku 2, sisäpiha, ovi 8


  • K-pop keskitaso 10-13 v
  • tiistaisin klo 18.15-19.15, Opettaja: Iina Pellikka, Paikka: Emal, Emalipolku 2, sisäpiha, ovi 8


  • K-pop keskitaso yli 13 v
  • maanantai klo 19.15-20.15, Opettaja: Iina Pellikka, Paikka: Jäähalli sali c, Seutulantie 14 -Järvenpää

 

  •   K-pop jatko yli 15 v
  • tiistaisin klo 19.30-20.30, Opettaja: Heidi Hakso, Paikka: Jäähalli sali c, Seutulantie 14 -Järvenpää

 


TUUSULA 


  • Show 10-13 v AVOIN TASO
  • tiistaisin klo 18.30-19.30, Opettaja: Virpi Maisala, Paikka: Tangotehdas -Kellokoski


  • Commercial 10 - 13 v
  • torstaisin klo 18.00-19.00, Paikka: Kellokosken koulu, Koulutie 7 -Kellokoski


  • Commercial yli 13 v
  • torstaisin klo 17.00-18.00,  Paikka: Kellokosken koulu, Koulutie 7 -Kellokoski

 

  • K-pop alkeet 10-13 v 
  • keskiviikkoisin klo 17.30-18.30, Opettaja: Iina Pellikka, Paikka: Kasarmin sali -Hyrylä


  • K-pop keskitaso 11-13 v 
  • keskiviikkoisin klo 18.30-19.30, Opettaja: Iina Pellikka, Paikka: Kasarmin sali -Hyrylä

 

  • K-pop jatko yli 14 v
  • keskiviikkoisin klo 19.30-20.30, Opettaja: Iina Pellikka, Paikka: Kasarmin sali -Hyrylä

 

Ilmoittaudu mukaan >> Lukujärjestys >>