Anni ja Hanna, miten löysitte sirkusharrastuksen pariin?
Hanna: ”Lopetin kilpavoimistelun 15-vuotiaana ja etsin tilalle uutta harrastusta. Äiti linkkasi minulle rengastrapetsin tutustumistunnin, jolle menin ja innoistuin ilma-akrobatiasta heti! Olin kokeillut sirkusta jo lapsenakin, mutta voimistelu oli silloin juttuni.”
Anni: ”Olen aina tykännyt liikunnasta ja liikkunut paljon. Harrastin aiemmin tankotanssia, mutta nivelrikko ei silloin sallinut niin kuormittavaa harrastusta. Myöhemmin löysin sirkuksen pariin ja se oli oikeastaan vähän vahinko, että päädyimme yhteisen harrastuksen pariin. Hannan innostus ilma-akrobatiaan tarttui minuunkin, vaikka minulla onkin korkeanpaikankammo ja kynnys tulla tunnille oli aika korkealla. Korkeuksiin kuitenkin tottui, eivätkä ne tunnu niin pahalta, kun keskittyy itse tekemiseen.”
Molemmat lisäävät, että ilma-akrobatiaharrastuksessa koukuttavaa on itsensä ylittäminen ja kehittyminen. On upeaa huomata tunnilla, etteivät omat rajat esimerkiksi voiman suhteen tulekaan yhtä nopeasti vastaan kuin ennen.
Anni lisää: ”Tärkeää on myös, ettei vertaa itseään muihin, vaan omiin lähtökohtiin.”
Millaista on treenata oman tyttären/äidin kanssa?
Anni: ”On ihanaa ja tärkeää treenata tyttären kanssa! Yhteisellä harrastuksella on iso merkitys, sillä se on meidän yhteistä aikaa. Itse tunnin lisäksi siihen kuuluu myös matkat treeneihin ja sieltä pois sekä harrastuksesta juttelu. Tämä on meidän yhteinen mielenkiinnon kohde.
Hanna: ”On kivaa, että nyt, kun ei asu enää kotona, näkee silti äitiä säännöllisesti. Ilma-akrobatia on meidän kiva yhteinen juttu.”
Anni: ”Joskus äidinvaisto herää, kun katson Hannaa kiipeämässä korkealle. Molemmin puolin neuvomme toisiamme (molemmat nauravat). Hanna saattaa esimerkiksi huutaa minulle, että ”Äiti, muista nilkat!” ”
Molemmat luottavat toisen neuvoihin sekä palautteeseen, jota voi antaa suoraan.
Anni: ”Tiedän mihin Hanna pystyy ja mitä hän vaatii itseltään.”
Tärkeä osa sirkusharrastusta on myös esiintyminen, josta kaksikko intoutuu juttelemaan:
”Äitinä joka kerta katsomossa tekee mieli tuulettaa! Näen esiintymisen ilon Hannassa. Kuinka hän oikein syttyy lavalla.”
”Se on niin siistiä, kun oma äiti esiintyy ja vielä ilmassa!”, Hanna hehkuttaa.
”Hannalle esiintyminen on tullut jo voimistelusta. Minulle sen sijaan esiintyminen tuli uutena asiana sirkuksen myötä. Ensimmäinen yhteinen esityksemme oli trapetsilla Krapin Pajalla.
Mitä sirkusharrastus teille merkitsee?
Anni: ”Nollausta muusta arjesta. Vaikka treeneihin tullessa olisi kuinka pahalla tuulella, niin se jää salille ja aina tunnin jälkeen fiilis on tosi hyvä. Ilma-akrobatia vaatii niin paljon keskittymistä, että huonot fiilikset unohtuu. Korona-aikana huomaa kyllä, että ilma-akrobatia puuttuu. Olo on usein väsyneempi.
Hanna: ”Sama, pääsee irtautumaan työstä. Ilma-akrobatia on tarpeeksi haastavaa ja toisaalta myös luovaa tekemistä.”
Keskustelussa nousee useaan otteeseen esiin myös huikea ryhmähenki, joka sirkustunneilla vallitsee. Toisia tsempataan ja kukin saa tehdä tyylillään, epäonnistuakin. Omalle ja muiden koheltamiselle voi nauraa ja tekemisen ilo tarttuu porukassa. Annin ja Hannan kertomuksista välittyy sekä ryhmän että heidän toistensa seurasta nauttiminen.
Äitienpäivänäkin tärkeintä on yhdessä olo. Onpa heillä sirkusaiheinen äitienpäivän muistokin; Hanna esiintyi trapetsilla Järvenpäätalolla äitienpäiväjuhlassa, jonne Anni tuli tekemään kiinnityksiä ja näki samalla Hannan esiintymässä.
